Noidat lentelee pääsiäisenä kuulemma. En nähnyt yhtään, liekö sitten ollut osansa pihalle sytytetyt soihdut lankalauantaina. Ei tullut kylään muita kuin Johanna, Tiuku ja Onni-poika. Onni alkaa myös löytää kotinsa täältä "mummolasta" ja Essikin jo hyväksyy pikkupojan senkummenpia murinoita päästelemättä. Tosin paikka Onnille näytettiin aina välillä. Essille Tiuku on koirista ykkönen ja Onni vasta sitten. Leikki sujui ihan kivasti ja aika hauska oli myös Essin ilme, kun Onni heitti itsensä selälleen ja vatsapuolella olikin käsittämätön "näppylä". Essi tuijotti Onnia ja haisteli varovasti. Mietti pitkän aikaa, mikä ihme se voi olla, sillä ei Tiukullakaan ole tuollaista hänestä puhumattakaan. Lienee aika pitää Essille se kukat ja mehiläiset-luento.

Lauma on alkanut muodostua ja se on hyvä. Ja hyvä on sekin, että tällä laumalla on aikaa vakiintua ja oppia tuntemaan toisensa ja toistensa tavat ja reviirit ja järjestykset ennen kuin sitä uudella jäsenellä järkytetään. Mielenkiintoista onkin nähdä millaiseksi se sitten muodostuu. Mutta eiköhän se sitten siitä.Talonpoikaisjärjellä ja hyvillä neuvoilla kokeneemmilta.

Leevi kävi myös vanhempiensa kanssa tutustumassa tähän laumaan......ja meihin. Hurmuri Leevi veikeine ilmeineen. Pienen ihmettelyn jälkeen pojat ottivat yhteen oikein tosissaan. Siinä oli parsonrähinää, peräänantamatonta jurputusta , mutta loppujen lopuksi alkoi sopu löytyä ja leikki sujui. Onni kävi miettimässä hetken asioita vessan puolella ja Leevi äipän otteessa mietti omiaan. Hyvin pojat kuitenkin selvensivät asemansa keskenään minusta. Essi ja Tiuku toimivat puistotäteinä, vaikka taisivatkinkin olla vähän hämillään kun poikia olikin yhtäkkiä kaksi.

Oli todella kivaa nähdä Ann-Marie ja Pasi, saada nimille hahmot ja äänet. Parson personeille on yhteinen piirre tuo välittömyys ja mukavuus. Juttu sujuu ilman sen kummempia jännityksiä ja voi olla rennosti muutenkin. Se on nautittavaa yhdessäoloa. Olen kuin Liisa ihmemaassa tässä parsonmaailmassa. Koirat sinänsä jo ovat suuremmoisia persoonallisuuksia ja aina on jotain uutta ihmeteltävää. Niin kuin esim. jokin uusi pahaa aavistamaton jyrsitty tavara. Ja kuinka taitavasti se onkaan muotoiltu, niin että menee muutama päivä ennenkuin edes huomaa. Tai kuinka entistä muotoilua on jatkettu uudella.

Koirat ovat tuoneet elämääni myös uusia tuttavuuksia, ihania ihmisiä, erilaisia ihmisiä. Heitä toivonkin näkeväni ja tapaavani lisää kevään Pardonnas-päivillä.

Ja tietysti toivon näkeväni myös Kapun, joka on kasvanut varmaan jo yhtä paljon kuin Onni ja Leevikin.

Voi kuinka pitkä onkaan odottavan aika, kun katsoo noita poikia. Kaikki se mukava ja ihana Essin kanssa koettu pentuus on nyt Onnissa. Onni on oikea sulkkis, olen ihan myyty. Essi makoilee välillä lattialla jokseenkin mustiksena. Ja kun Onni on lähtenyt, ei rapsuttamisesta tahdo tulla loppua, kun neiti ottaa menetetyt rapsulit ja halit korkojen kanssa takaisin. Eikä puhettakaan, että nukkuisi omassa sängyssään. Vaan se asia tulee kyllä muuttumaan. Essi on jo iso tyttö, ja sietää opetella sen, että sänkyyn tullaan jos minä annan luvan. Aina välillä on syytä palautella mieleen ihan pikkuasioilla, kuka on se joka määrää.

Huomenna on vielä loma, nyt on pakko saada artikkeli alkuun. Ettei määräaika tule taas kuin varas yöllä ja aiheuta valtaisaa paniikkia. Inspis ei vaan tahdo nyt löytää sijaa sanojen muodossa. Edes tässä.

Palaillaan. Ja kiitos vielä kerran Leeviläiset, kun tulitte viettämään mini-Pardonnaseja kanssamme.Tervetuloa uudelleen milloin vain. Tulisipa kevät ja kesäkin ja terassikausi takapihalle.

PS. Essin kynsi on aika hyvässä mallissa. Jos vielä viikon verran pitäisi ulkoillessa suojaa ja sitten yrittelisi paluuta normaaliin elämään. Vaikka koirapuistoon en vielä mene, sillä tytöillä on siellä niin mahdoton vauhti, että pelottaa uuden vaurion mahdollisuus. Ehkä sitä vielä vältellään jonkun aikaa sitä puistoa.