Jep, vappu kolmen parsonin kanssa.....mielenkiintoista. Varsinkin, kun yrittää samaan aikaan laittaa puutarhaa kuntoon. No, juttuhan meni suunnilleen näin.

Johanna oli töissä vapun ajan ja niinpä haimme vappuaattona sitten Tiukun ja Onnin meille. Tiuku oli tapansa mukaan innoissaan, koska kokeenena hyvin tiesi, mitä tarkoittaa mummin ja vaarin ilmestyminen. Ja remmiä ottaessani tuo pomppuihme loikki ympäri huushollia etten ollut kiinni saada. Onni oli sitä mieltä, että tää on taas tää kiva leikki, jossa mummi juoksee ympäri yhteen suuntaan ja sitten he pomppivat toiseen suuntaan. Kaikesta huolimatta tai siitä riippumatta saimme koirat ruotuun ja remmiin. Pihalla Tiuku selvästi haki autoamme ja oli vähän ihmeissään; tässäkö tämä oli, eiks me mennäkkään mihinkään? Kun auto sitten löytyi, typy oli riemuissaan. Onni sen sijaan matkan loppuvaiheessa päätti heittää laatat. Onneksi oli viltti ettei sitä ollut sitten joka paikassa. Poju oli vähän nolo. Kaipa siinä sitten tuli vähän liikaa kurveja sinne ja tänne.Tai sitten poju buglasi pelkästä jännityksestä.

Essi katsoi hitaasti ja pitkään, oliks pakko tuoda toi jätkäkin. No, ei kai. Kyllä Essi oli tyytyväinen seuraa saadessaan. Ainakin keskiviikkona. Onni tointui hetkessä, sillä olihan tarjolla parasta viihdettä taas miesmuistiin. Ja Onnin kanssa se kävi selväksi kuinka lyhyt se miesmuisti onkaan. Poika imuroi tikun toisensa jälkeen ja oli aina yhtä hämmästyneen näköinen kielloista. Mitä!!! Enks mä muka saa pitää tätä, kun olen maiskutellut tästä jo puolet ja sitä paitsi mä löysin tän ensin.

Poika vilisti pakoon kulmasta toiseen peppu heiluen ja jalat leiskuivat puolelta toiselle. Koko ajan juostessa kävi epätoivoinen rouske, kun ei voinut olla ihan varma tosta reumahiihtäjästä= mummi. Yllättävän ketterästi pääsee perässä, noin iso ihminen. Sillä mitään rikkoniveltä oo,tuntui Onni tuumivan.

Kun olin istuttanut ruusuni perennapenkkiin ja Onni kävi niitä muotoilemassa, vetäisin sen ensimmäisen korkean c:n. Poika tupsahti sisälle pieni pala ruusua suupielessään. Nappasin kiinni niskavilloista ja nostin pojan silmien tasolle antaakseni kunnon saarnan. vaikkei kirkkopyhä ollutkaan. Mutta huuda siinä sitten, kun poju minua katsoessaan laittoi silmät kieroon ja lupsutti kieltään naamaani päin. Oli se niin villi näky, että piti purra poskeen ettei naura. Myöntää täytyy, että paras terä huudosta meni.

Herreguudendoo Essi, mitä se poika taas tekee!!!!!!!

Uudet matot saivat myös kyytiä jonkun verran. Vaikka niissä on tosi ihana maata, lipsahtaa Onnilta sinne välillä muutakin. Ja vahtia saa etteivät likat sitten merkkaa päälle.

ÄÄÄÄIIITIIII !!!!!Onni on käynyt tässä.

Ja tähän väitteeseen Onni taas esitti että:

Oon koko ajan ainakin melkein ollut tässä..... Ei voi pieni poika tietää kaikkee !

Ja Tiuku taas huokaili

Ihan tosi äiti, eiks tota vois vaihtaa vähemmän vuotavan versioon !!

Yöt meni siinä, että Essi rötkötti (ja kenties murjotti) patjallaan, Tiuku sängyssä jalkopäässä ja Onni keskellä. Ja välillä taas vaihdettiin oman äipän luo. Ja taas mummin luo..ja sitten äipän luo. Kunnes olimme valmiit Johannan kanssa taas rukkasten tekoon parista parsonista  moisen kulkemisen takia. Kun Johanna oli yövuorossa, nukkuivat koirukset aika rauhallisesti siihen asti, että äippä tuli.

Essi oli loppuviikosta aika masentuneen oloinen. Tungeksijat olivat varastaneet äipän ja mä en oo mitään.  Tää on mun puutarha ja mun lelut ja mun äippä ja........kohta mä itken. Koska noi lähtee???? No, loppuneet juoksut varmaan vielä herkisti typyä. Vaikka täytyykin myöntää, että kummasti likka piristyi, kun maanantai-aamuna Tiuku ja Onni lähtivät. Ja iskä ja äippä palasivat illemmalla ihan yksin takaisin.

Voi sitä sylissä makaamista, pusuttelua, riekkumista puutarhassa ja se kaivautuminen keskelle sänkyä yöksi. Essi rakastaa Tiukua ja Onniakin, siitä olen varma, mutta ehkä jotenkin koki asemansa uhatuksi eikä osannut olla varma itsestään. Syy on tietysti myös minun. Taisin pusutella Tiukua ja Onnia liikaa. Ja varsinkin Tiukua. Ensi kerralla täytyy pitää varansa ja oikein erityisesti hellitellä Essiä ja paijata vähempi muita. Vaikka rakkaita ovatkin.

Täytyy vahvistaa Essin itseluottamusta, varsinkin jos syksyinen unelma toteutuu ja uusi parsonivaavi tulee taloon. Elämässä on oltava haasteita, muuten käy aika pitkäksi. Saapi nähdä sitten millaiseen kurimukseen sitä joutuu, sillä kahta samanlaista parsonia tuskin on. Eli Essi on ollut aika helppo kuitenkin, verrattuna muitten tarinoihin, joten......oh dear !!!

Puutarha alkaa pikku hiljaa näyttää muultakin kuin rottalauman syömältä roskaläjältä. Tuskin jaksan odottaa ruusujen kasvamista ja kukkimista. Siis ainakin niitten oksien joita Onni ei vielä ole syönyt. Narsissin muutamat kukat tässä jo lentelikin, kun Essi hyökkäsi oravalle ärräpäitä kiljumaan. Että semmonen vappu tämä oli.

Mutta palaillaan.