Ja ne vaan jatkuu nuo Armin ja Onnin yhtäläisyydet. Armin toinen nimi on ahmatti ja sen hän on todistanut jo monta kertaa. Nyt on sitten tosissaan ruvettava keksimään keinoja hillitä lipuskia ruokakupilla. Koulutus aloitettiin tänä aamuna ja siinäpä sitten Armi istui silmät pyöreinä hyppelyn jälkeen, kun kuppi laitettiin Essin eteen, mutta se oma kuppi jäi äipän käteen. Essi söi oman kuppinsa tyhjäksi ja Armi vaan odotteli omaansa. Laitoin ruuan tosi löysäksi ja Armi sai odotella hyvän tovin ennenkuin tuo herkkupuuro tuli nassun eteen.

Joka kerta kun peppu nousi, lähti kuppi myös takaisin pöydälle. Lopulta likka sitten käsitti ettei sitä tule ellei peppu pysy maassa. Syönnin tahti oli kyllä aika kiivas ja siitä johtuen ruoka olikin löysää.

 

Armille kävi nimittäin niin, että typy meinasi tukehtua taas. No, ei nyt sentään ihan karmea tilanne ollut, mutta tarpeeksi karmeaa minulle. Ruoka ryystettiin naamaan sellaisella vauhdilla, että se pakkautui sitten kurkun päähän. Eikä mennyt nielemällä alas. Ei muuta kuin sormi suuhun, koukkaus klimpin taakse ja sain onneksi sen vedettyä ulos. Armi tietysti myös yökkäsi samalla ja se helpotti möykyn ulostuloa. Pehmeät raksut ja lammas-riisi ruoka oli vedeltämisestä huolimatta jäänyt sen verran paksuksi, että ahmimisella se pakkautui kurkkuun. Armilla on myös paha tapa kuikkia muittenkin  kupeille vaikka oma ruokailu olisi vielä kesken. Sitäkin tapaa kitketään pois kovin ottein.

Joten siihen asti kunnes typy kasvaa ja kurkku laajenee tuosta vaavi asteesta kunnon torveksi, Armi syö ruokansa löysänä ja osissa. Ja ennen kaikkea odottelee ja kasvattaa sitä kärsivällisyyttä, joka ei todellakaan kuulu hänen hyveisiinsä vielä lainkaan. Että voikin noin pieni pakkaus karjua niin kovaa, kun ei saa mitä tahtoo.

Messinen on Armin karjunnasta lähinnä huvittunut. Eikä Armilla yhä edelleenkään ole asiaa samalle petille nukkumaan. Sieltä tulee äkkilähtö, eikä myöskään ole tulemista jos äipällä ja Messisellä on hellittely tuokio menossa.

Sari kävi kylässä ja kuori Messisestä esiin taas kerran kaunottaren. Ihailin häntä koko illan, kuinka kaunis hän voikaan olla, kun oikeista kohista on otettu oikealla tavalla turhat karvat pois. Tuntuu etten itse vielä sitä oikein hallitse, toivon mukaan opin sen. Onhan heitä nyt kaksi stailattavaa.

Tiuku ja Onni olivat myös yökylässä. Essikin sai osan Onnia takaisin, mutta selkeästi Armi on Onniin ihastunut. Kun kakarat rauhoittuivat päiväkaunokeille, hakeutui Armi aina Onnin kylkeen. Ja herätessään suukotteli Onnin suupielet hartaana ja ihan soikeana onnesta. Sääli vain ettei näin syvä rakkaus koskaan johda mihinkään.

Ihanaa, kun kävitte Sari ja Arto. Toivottavasti tulette pian uudestaan, vaikka isommallakin porukalla. Vaatimaton motellimme on valmis tekemään kaikkensa, että viihdytte ja ennenkaikkea rentoudutte arjen keskellä. Saat Sari nähdä Armiakin sitten ja hellitellä suurimpaan ikävääsi. Ja Arto rapsutella Essiä. Messinen on aikuinen tyttö eikä paljoa enää muutu, paitsi on päivä päivältä suloisempi. Armi on nyt se, joka kasvaa ja muuttuu viikoittain. On se muuten kumma kuinka sokeaksi itse sille kasvamiselle tulee. Ei osaa katsoa itse kuinka paljon isompi hän on siihen verrattuna, kun hän meille tuli. Muut kyllä sen huomaavat heti.

Armi osaa tulla portaat ylös ihan hyvin. Alas sen sijaan ei ollenkaan. Joten esteet pysyvät portaissa vielä pitkään. Tänä aamuna Armi ehti portaisiin ylös päin muutaman portaan verran,ennen kuin ehdin kieltää. Alaspäin tultiin sitten jokseenkin kierien ja muksahdettiin matolle. Onneksi ei käynyt mitenkään, mutta selvitti kyllä sen ettei Armi osaa portaita alaspäin tulla. Kokoa ja tasapainoa sekä sitä koordinaatiokykyä pitää vielä kypsytellä. Sohvalta sen sijaan osaa typykkä tulla oikein mallikkaasti alas. Hyppääminen sohvalle ei vielä onnistu, mutta siihen tuskin kovin pitkää aikaa menee enää kun se taito hallitaan. Sitten onkin mielenkiintoista miten Messinen suhtautuu siihen ja millainen taistelu syntyy jos Armi yrittää tullä sänkyyn nukkumaan. Olen päättänyt antaa Messisen päättää saako Armi nukkua sängyssä, sillä rajoituksella kuitenkin, että jos asiasta tulee kova tappelu niin minä päätän sitten kuka siellä nukkuu ja koska.

Kahden koiran kanssa elo on erilaista. Tosiasia kuitenkin on se, etä lajitoverin seuraa ei korvanne mikään. Kaksi koiraa on onnellisempia yhdessä kuin yksinään ihmisen kanssa asusteleva koira itsekseen. Ja sosiaalisempia niistä tulee myös. Kyllä yksinäinenkin koira voi tyytyväinen olla ja ihan sosiaalinen myös tiettyyn rajaan asti. Mutta leikkitoveri ja laumakaveri on todella merkittävä asia, kun totuus on kuitenkin se, että vietämme päivisin aikaa paljon töissä poissa kotoa.

Näitä mietteitä tänään. Palaillaan täältä harmaudesta taas jossain mutkassa.