Enää neljä yötä ja sitten on lauantai. En mää mitään laske, mutta sanonpa muuten vaan.

Armi on ihanuus. Osaa kuulemma oikein nätisti kävellä hihnan päässä. Eilen hän oli kohdannut "möhköfantin". Pihan poikki mentiin kylään ja kas siellä oli ihan tutun oloinen kaveri. Heilutti häntää kun hänkin heilutti. Mutta sitten se kauhistus hypähti ja hyökkäsi päin ja nosti karvat pystyyn samalla , kun Armikin. Sillehän piti sitten murista oikein lujaa. Se pahus murisikin yhtä aikaa. Hui kauhistus ! Onneksi Sari oli lähellä. Armi pääsi turvaan mokomaa möhkö-öhköfanttia.

Kaikkein kamalinta on, että se asustaa myös meillä. Kun vuosi sitten muutimme tähän, Essi ihastui ikihyviksi tähän vempeleeseen, jota peiliksi kutsutaan. Olen samaa mieltä Armin kanssa, se on kauhistus. Joka kerta kun katson sinne, joku hirviö tuijottaa takaisin minun vaatteissani.

Essi kulki peilin edessä, käänteli kylkiään, tarkasteli takamustaan ja "hymyili" hunajaisesti itselleen. Pään yläpuolella leijui se puhekupla jossa luki; "Oooo, on suorastaan raskasta olla näin upea mimmi, mutta ei voi mitään . Pakko kestää."

Saa nähdä mitä Armi tuumaa. Ensin pitkä automatka, täysin oudot pihat ja sitten vielä kolme suurta ovipeiliä. Armi ressu, täytynee varata lohdutusjuustoa.  Armi kun on kulinaristi kuten Essikin.

Jännittäviä aikoja tulossa. Palataan kunhan on muutama päivä elelty yhdessä.