Armi on saapunut kotiin. Neiti on aika ihmeissään ollut, kun vastassa oli vain murinaa ja hampaita. Ensimmäinen yökin meni muristessa. Sänkyyn ei ollut mitään asiaa, piti nukkua ihan hiljaa lattialla patjalla.  Niinpä se sitten pikkuneidin toimesta kostettiin rapistamalla sängyn alla mattoa, jyrsimällä sänkyä, vikisemällä ja pompahtamalla klo.02.43 ylös tyyliin; Heiii mähän olen ihan pirtee, nukkuuks kukaan. Otetaaks kilpaa juoksua ihan pikkasen????

Tässä siis kuvakavalkadi neidin ensimmäisistä päivistä. Siis ne johon tää prrrrkl.....eeen kamera sattui ehtimään mukaan. Jos otin kymmeniä kuvia , sain poistaa niistä 90% kun kuvissa oli vain korva tai häntä. Armi on tosi nopea liikkeissään. Kamera ei.

                   

       "Hei, kertoisko joku missä mää oon?? Toi yks vaan murisee."

                 

                "Mä naamioidun Onniks, jos toi yks sit lopettais ton ärinän"

               

               " Mä saalistan tän ison ruskean .........mikä tää on??"

              

                Mä sain pupunkorvan !!!!

                 

                    Mitäs sää sait??

                 

                  Mä sain tämmösen kasvispuruluun, kun mulla on se agrel....toi allu siis se lehmä.

                 

                  Tää on mun piha, mutt saat sääkin käyttää sitä, kun nyt kerran tulit.

Tässä muutamat maistiaiset , lisää tulee toisena päivänä. Essi on alkanut taipua. Nyt on jo leikittykin yhdessä jonkun verran. Kunhan Armi muistaa kuka on pomo. Hiukan on hirvittänyt kuunnella sitä murinaa ja niitä räyskäisyjä, mutta en ole puuttunut asiaan. Sarin kanssa juteltuani= Sari rauhoittelee ja kertoo asiat niin kuin ne on, olen aika rauhallisella mielellä nyt. Essi on fiksu typy.  Ja Armi kasvaa koko ajan. Kohta ei tarvitse olla huolissaan enää edes kokoerosta. Ja Essikin on hienosti osannut ottaa sen huomioon. Se muutos mikä nyt on tullut Essiin, on se, että hän nukkuu kyljessäni kuin liima. Ja Armi jos nostaa tassunsa laidalle, vilautetaan niitä hampaita pienellä murinalla. Jossain kohtaa viime yötä kuitenkin Essikin oli käynyt patjallaan, koskapa heräsin siihen, että neiti tuli sänkyyn takaisin.

Lelujakin on jo yhdessä vedetty. Oli se aika naurettavan näköistä, kun Armi takapuoli pystyssä ja etutassut tanassa veti nytkyttämällä Essiä lattialla. Ja sai kuin saikin liikkumaan.

Siihen päälle pitikin sitten esittää se hyppy, jossa tasajalkaa kaikilla neljällä tennarilla hypähdetään ympäri. Piha on Armista ihana paikka. Tosin hirvittää tuo Essin oravahuuto niin paljon, että silloin on juostava sisään niin nopeaasti kuin tennareilla pääsee. Suoraan sohvan alle. Kun ei vielä voi olla ihan varma, että puhuiko se Essi mulle, tuumaa Armi. Alakerrassa on hyvä vetää pienoisia parsonpamauksia, tilaa riittää.

Päivät ovat olleet tässä täynnä kaikkea uutta. Uusia maastoja kävellä, uusi piha ja uusi koti. Ja Essi. Pikkuneiti on päättäväinen otus, joka ei pienestä hätkähdä. Essi makaa sohvalla ja murisee Armille, koska on juuri menossa hellä rapsutustuokio äipän kanssa. Ja äippäähän ihan helpolla ei jaeta. Armi nostaa tassunsa sohvan reunalle, murinaa. Okei, mä kierrän ton pöydän ja tuun sitte uudestaan, sopiiko sitten...ai ei. No jos kävisin tuolla eteisessä ja tuun sitten uudestaan, sopiiko sitten....siis ei. No ei sitten, mä leikin sitte tällä SUN lelulla kun istut siellä rapsittavana.

Vielä olen korostanut Essille hänen asemaansa ja antanut hellyyttä (tiettyyn rajaan asti ettei Messinen luule selättäneensä minuakin). Olemme käyneet Essin kanssa isojen tyttöjen lenkillä iltaisin ja Armi on jäänyt isännän kanssa kotiin. Sillä Armin kanssa eivät lenkit ole riittävän liikunnallisia Essille, vielä. Mutta ei siihen taida kauaa mennä, jos Armi tuolla vauhdilla kehittyy. Sitten edessä onkin se kovin työ, saada Armi uskomaan että minä olen pomo ja hän on tämän lauman pohjimmainen. Armi tuntee hyvin nimensä, osaa tulla pyydettäessä ja tietää kyllä hyvin sanan ei. Kaikki muu onkin sitten opeteltava. Voin vain kuvitella kuinka Essi hihittää jossain nurkassa ja takoo tassua lattiaan ja ajattelee; pöljä!!

Tiedä sitten kummasta, minusta vai Armista. Nähtäväksi jää.

Ai niin, käytiin pyrkimässä Agility-kursseillekin, Essin ja Tiukun kanssa. Ei päästy, sillä Essi oli niin kiinnostunut hajuista kentällä vaikka tottelikin. Ja niin sitä sitten pudottiin , vaan eipä tuo haittaa. Arvosteluista eli arviosta jonka kyseinen valvoja koirastani esitti, tuli sellainen olo ettei hän tunne parsoneita lainkaan. En tunnistanut koiraani siitä. Ja se, että Tiukusta sanottiin ettei omaa saalistusviettiä lainkaan, voi veljet!!! En hyytävämpää huutoa ja suurempaa intoa juuri ole nähnyt kuin Tiukulla tämän rynniessä oravan perään. Tiuku sitäpaitsi metsästää aivan kaikkea, pikkulinnuista mehiläisiin. Intotärinä täyttää koko neidin kropan, kun orava saapuu näköpiiriin. Ja että mukamas ujo! Voi halleluja, että sitä sitten ujoudeksi sanotaan, kun arvon diiva ei suvaitse kaikelle häntäänsä heiluttaa tai haistella ojennettua kättä. Onko sitä edes pesty?!!!. Essi on sitten taas into piukassa hyppimässä vastaan ja syleilee avustajaa Essimäiseen tapaansa pesten tämän naaman suukoillaan. Ja valvojan mielestä oli rauhallinen. Joo, just. Hyvin menee. Kyllä jotain on testeissä pielessä.

Mutta se siitä ja palaillaan taas. Ajatuskin alkaa jo heitellä. Elämä on muuttunut taas. Olkoon tämä blogi silti sen synnyttäjänsä nimellä. Tuon iki-ihanan Essi Messisen. Siihen on vain tullut lisä. Universumin kaunein Armi.