Olis voinut olla tarpeen jollekulle naamioitua. Kun mistään ei tullut mitään.

Siis viime torstaina Tiuku oli viimeistä päivää meillä. Se päivä päättyi sitten myöhään illalla ja yöllä lääkärikäyntiin. Tiuku alkoi ripuloida myöhään illalla. Yhden aikaan yöllä ei oltu sitten nukuttu pätkääkään, en minä eikä tietenkään Tiuku ressukka. Kun ripuliin ilmestyi verta, siis ihan kirkasta verta, oli minulla vaatteet päällä hetkessä ja puhelin kourassa. Soitto eläinlääkäriin ja sitten Johannalle. Minun silmissäni se lammikko oli melkein valtameren kokoinen. Tiuku kainaloon, taksiin ja lääkärille, jonne Johanna olikin sitten ehtinyt jo.

Kaikki oli kuitenkin hyvin, mitään vakavaa ei ollut ja ihan kotikonstein lähdettiin sitä ripulia parantelemaan. Mysteeriksi se jäi sillä se lähti yhtä äkkiä kuin oli tullutkin. aamulla se oli jo ohi. No, kävelimme yöllä lääkäristä Johannalle, haimme Onnin ja painuimme  meille. Me kaksi tänään vähän viisaampaa. Sinä yönä ei ollut aivot tallella kummallakaan. Onnihan sai Essistä sellaisen hepulin ettei lainkaan ollut epäselvää, kuka laumassa on uros. Essin juoksujen viimeiset päivät oli menossa, mutta neiti tuoksui Onnin nenään vielä niiiiiiin ihanalta. Essi taas oli sitä mieltä, että lähdet jätkä siitä kilon kappaleina jos et anna mun olla. Oli pakko pistää Essi yläkertaan turvaan, Onni vonkasi portaiden alapäässä. Meiltä ei Johannan kanssa tullut kuin hysteeristä naurua, totesimme virheliikuksi koko homman. En voisi vahtia Onnia sinä iltana, se olisi liian rankkaa niin Onnille kuin Essille.

Niinpä sitten matkasimme yhdessä takaisin keskustaan, Johanna koirineen kotiin ja minä valvotun yön jälkeen töihin. Ja soittamaan lääkärille, sillä Essin silmät ei parantuneet ja rintaansa likka oli rapsuttanut punaiseksi. Että silleen. Onneksi lääkkeet oli puhuttu valmiiksi tiistain rokotuksen yhteydessä, Essin silmät oli jo silloin vähän vuotavat ja punertavat.

Voi voi. Nyt on sitten kehissä viimeiset mahdollisuudet raksuissa. Jos nämä ei käy, loppuu raksuttelu ja meikäläisen on keksittävä Essille muuta. Tytöt sai muuten kennelyskä-rokotteen nenään suihkeena. Se oli aika jännä juttu. Tehon pitäisi olla parempi kuin pistosrokotteena annetun, rabies rokote otettiin samalla. Jos tulisi mentyä luolaharkkoihin kokeilemaan, on se parempi olla tuore. Muutenhan se olisi ollut voimassa.

Armin kanssa on tahittu sitten ihan tosissaan. Likka heittäytyi ihan mahdottomaksi yhtenä iltana isännän poissaollessa, että sitten mentiin kokonaan puhumattomuus linjalle. Eikä muuten otettu mitään kontaktia muuten kuin ruoan ja pisureissujen kanssa. Kyllä oli likka ihmeissään. Mutta se tepsi. Nyt kun taas ollaan puheväleissä, typy tottelee ja uskoo kerrasta. No, okei välillä menee kaksi kertaa. Mutta parannus on iso entiseen verrattuna. Vaan isännän on todennäköisesti tehtävä sama liikku.

Tiedä sitten onko Armi niin hyperaktiivinen syömiensä tupakantumppien takia. Niitä nimittäin kaikesta vahtimisesta huolimatta neiti napsii suihinsa useita kipaleita päivittäin lenkillä. Kiva korjata sellaisia kikkaroita, joissa on neljä-viisi tumppia.

Ruuan kanssa neiti on vielä iso ahmatti. Tosin hän kyllä jaksaa nyt odottaa ruokakuppia ja syö vasta luvan saatuaan, mutta silloin hypätäänkin kipon kimppuun valtaisalla loikalla ja esitetään Karvista antaumuksella.

Uutta kameraa odottelen vielä, alan jo olla kärsimätön. Tilasin itselleni järjestelmäkameran ja nyt yritän sitten pärjätä ja olla suvun geenien mittainen. Setäni oli ammattivalokuvaaja ja veljeni ovat myös olleet innokkaita ja myös hyviä kuvaajia. Muistoina on upeita kuvia Johannasta ja hienoja luontokuvia. Nyt on itse esitettävä parempaa. Kotona onkin pari upeaa mallia. Joista toinen on laihiksella.

Olen niin rakastunut tyttöihini. Mikään ei juuri ole ihanampaa, kuin kylkeeni yöllä painautuvat pienet rapsonitytöt, jotka tyytyväisinä hökisevät mukavaa oloaan. Kyllä pitää paikkaansa se vanha lause, että sitten vasta tietää mitä onni on, kun on pitänyt sylissään koiranpentua. Pätee se aikuisiinkin koiriin. Ja tuohon Onniin.

Palaillaan taas. Joulukin lähenee ja Onnin ja Armin ensimmäinen kuusi. Oh God !!!!!