Nyt se sitten on tapahtunut, lauma on hajoamassa käsiin. Sitä ei oikein osaa edes sanoin kuvata tätä jännittynyttä tunnelmaa nyt täällä. Lauma , joka ennen tuli niin hyvin juttuun, on ryöstäytymässä käsistä. Ei oikein edes tiedä missä on suurin syy, kuin ehkä siinä, että lauma on liian iso neljänä koirana olemaan viikkotolkulla yhdessä. Nyt on pakkotilanne, sillä jotenkin on selvittävä tästä ajasta, kunnes Johanna muuttaa pysyvästi Helsinkiin omiensa kanssa.

Ensin rähinä alkoi siitä, että Essi oli hyppäämässä sänkyyn yöunille ja siinä rytäkässä Armi nosti siitä riidan hyökkäämällä Essin niskoihin.Onni oli myös sängyllä. Ja hetkessä olikin pystyssä sellainen riita jota ennen ei ole nähty. Essiltä meni kerrassaan hermot Armin kanssa. Ja ihan viimeiseen asti Armi yritti pitää sinnikkäästi yllä tappelua vaikka Essi oli jo alistanut hänet alleen. Siinä vaiheessa sitten Onnikin puuttui haukkumalla peliin. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pistää Armi vessaan, Essi makuuhuoneeseen ja Onni ja Tiuku Johannan huoneeseen. Ja tilanne rauhoittui.

Seuraavana päivänä tyhjensimme Johannan Turun kämppää varastoon ja teimme raskaan päivän siinä. Kaikki oli hyvin kun palasimme kotiin. Mutta sitten se taas alkoi. Nyt taisteltiin sitten sohvan herruudesta. Sinä iltana rähnöitiin sitten niin monta kertaa, että uudet säännöt astuivat voimaan heti. Kukaan koirista ei tule sohvalle eikä sänkyyn. Yö menikin sitten siinä, että Tiuku ja Onni nukuskelivat Johannan huoneessa ja Armi omassa kopassa sängyn vieressä ja Essi petillään sängyn vieressä. Muutaman kerran tytöt kokeilivat onneaan, mutta tyytyivät sitten siihen ettei sänkyyn ollut tulemista. Yön nukuin todella huonosti miettien moninaisia asioita. Lähinnä myös sitä, miten tässä parin viikon aikana pidämme lauman koossa hallitusti.

Päiväksi, kun kaikki ovat töissä, on pakko eristää laumat toisistaan. Toiset yläkertaan ja toiset alas sekä estää kulku siinä välillä. En tiedä, ehkä ne ovat saaneet liikaa vapauksia ja tulleet sitä mukaa röyhkeiksi ja siten muodostaneet lauman, jossa jokainen yrittää olla kingi. Sellainen on Armin pienelle päälle kyllä liikaa. Kauheimmissa yön mielikuvissani mietin jo sitäkin, että joudunko luopumaan Armista, eivätkö Armin ja Essin kemiat menekään yhteen. Ja tuska pamahti niin suureksi, että olin tukehtua siihen. Armi on rakas ja haluan vain parasta kummallekin. Mutta jos siihen sitten joskus joudumme päätymään, on se selvää, että Essi jää ja Armi lähtee. Mutta, jotta kukaan ei nyt saisi väärää luuloa mistään, en ole heittämässä pyyhettä kehään lainkaan ilman sitkeää taistelua ja työtä. Ja jos senkin jälkeen on päädyttävä siihen kauheimpaan ratkaisuun minun kannaltani, palaa Armi Sarille........tai mahdollisesti Johannan luo. Mihinkään uuteen ihan vieraaseen paikkaan en Armi noin vain anna. Kaiken sen päätämme sitten yhdessä Sarin kanssa syvästi pohtien oikeinta ja parasta ratkaisua. Koko elämänsä ajan haluan Armin tuntevan, että häntä rakastetaan yhtä suuresti kuin Essiä......ja Tiukua ja Onnia. Armi on itsepäinen ja vaatii kovempaa ja määrätietoisempaa kättä kuin Essi joka on sopeutuja joka sietää aika paljon aika pitkälle.

Tässä joutuu miettimään sitä elämän yhtä totuutta paljon. Vaikka koira on viisas, sillä on opittuja ja ihan omiakin keksittyjä juttuja eli se on "ihmismäinen", se on silti koira jolla on koiran vaistot ja vietit. Olen unohtanut sen jossain mutkassa liikaa, kun olen tämmöinen tunteellinen höpsö ja eläinten palluttaja. Nyt joudun sen palauttamaan tuon oman "viettini" samalle tasolle kuin nuo koirat. Tarkoitan sitä, että ne joutuvat nyt sen eteen, että kaikki palaute on ansaittava. Kaikki herkut on ansaittava omalla hyvällä käytöksellä. Ja niiden on ymmärrettävä, että kaikken ylimpänä olen minä ja se minun sanani on laki jota totellaan.Eikä tappeleminen ole siis mitenkään sallittua missään olosuhteissa missään paikassa.

Ehkä on myös koiria kiristänyt se, että tekemistä on ollut liian vähän energiatasoon verrattuna. Parson kun ei ole mikään sohvaköllykkä. Lusikka vain kauniiseen käteen ja ulos sitä energiaa purkamaan, vaikka kuinka itseä väsyttäisi töiden jälkeen. Kyllä se omakin kunto siitä sitten kasvaa. Jospa sitten kotona ei jaksettaisi reuhoa niin, etä pitää pureksia toisen niskavilloja räjähtämiseen asti.

Ja tietysti, koska ne vaistoavat, että jotain suurta on tekeillä, ihmiset ovat surullisia, touhukkaita ja kiireisiä. Eikä heillä ole mitään tajua miksi? Ihmekös sitten, jos ollaan hermot piukalla nekin.

Jos mikään ei nyt auta, on laumaa hajoitettava sitten siihen asti, että Onni ja Tiuku pääsevät kotiutumaan uuteen paikkaan. On taas käännyttävä Sarin puoleen, joka on meidät niin monesti viisaana immeisenä pelastanut. Tietäisitpä, kuinka olen onnellinen ystävyydestäsi. Olet niin pyyteettömästi aina valmis venymään, miettimään ja ratkomaan pulmiamme koirien kanssa. En tiedä toista ihmistä kaltaistasi. Koko sydämeni lämmöllä Sari, kiitos. Kiitos enemmän kuin sanat riittävät kertomaan.

            

"Mitäs täs nyt sit oikeen tapahtuu???"

Voi Essi rakas, toivottavasti vain kivaa ja hyvää. Onnellista ja tasapainoista. Kaikille.

 

Palaillaan.

PS. Sori kirjoitusvirheistä, mutta väsyttää vietävästi.