Kyllä on sietämätön ikävä kaikkia. Johannaa, Tiukua, Onnia ja tietenkin myös Armia. Vaikka arki hakee tässä jo omia vakio uomiaan, sitä tuntee olevansa vielä vähän tuuliajolla.

Messinen on iloinen ja leikkisä, rakastava. Lelujen kanssa ollaan liikkeellä heti aamusta, ulkona käydään tarkistamassa pupujen jäjet. Ja yritetään tietenkin napsaista myös muutama pupunpapana. Äippä vaan on niin penteleen tarkkanan ja jyrkkänä, ettei oikein onnista. Ja Messinen keikuttaa pyrstöään harmissaan. Katsekontakti sujuu jo aika hienosti ja muutenkin kuulo on palannut Messisen korviin, päätellen siitä kuinka kivasti käskyt menevät nyt perille.

Iho on parempi ja mikä mahtavinta, Messinen ei krapsuta itseään enää lainkaan. Silmät ovat taas ihanan isot ja pigmentti palannut reunustamaan noita upean syvän ruskeita silmiä. Joka päivä jaksan ihmetellä, kuinka kaunis hän on. Ja aina samalla palaa mieleeni tuo pieni prinsessani Armi. Armi, universumin kaunotar, josta on tulossa upean kaunis. Vieläkin tunnen hänen turkkinsa tuoksun ja näen silmissäni sen väpättävän alahuulen, kun hän odotti makupalaa.

Armin suhteen olen kuin sivuun heitetty lapanen. Tuntuu pahalta olla poissa hänen elämästään ja kaikesta mitä hän tekeekään tällä hetkellä. Johtuu ehkä siitäkin ettei todennäköinen uusi koti ole ainakaan vielä halunnut kysellä Armin vauva-ajasta mitään, enkä minä ole halunnut tunkeilla. Tällaiset tilanteet ovat muutenkin niitä ihmiselämän sitruunanmaku-juttuja. Kudelmia, joissa on kaikki elämän kirjon tunteet mukana alkaen kaipauksesta ja päättyen mustasukkaisuuteenkin. Järki seikkailee siinä kudoksen seassa  selittäen, ettei muutakaan vaihtehtoa ollut kun toisiaan eivät sietäneet. Joka päivä ymmärrän nämä syyt ja niiden seuraukset. Mutta !! Sydän ja tunteet eivät vain halua marssia mukana samassa tahdissa. Eivät ainakaan vielä, kenties eivät koskaan. Armi tulee aina minun mielessäni olemaan minun koirani, minun pieni tyttöni. Olen äiti, jonka lapsi on huostaanotettu. Omalla suostumuksella ja päätöksellä, vaan se ei tee siitä helpompaa kestää ja sietää.

Joka päivä keskityn Messiseen. Ja Messinen nojaa minuun katsellen syvään silmillään kuin sanoen; mitä sä haluat äippä, että mä teen?? Mä teen ihan mitä sä vaan haluat. Messistä on pakko rakastaa, ei voi mitään, on hän niin viisas typykkä. Sen tiedän, että me olemme erottamattomat, yhteen kudotut monella tapaa.

Messisen ruokaan olen lisännyt jo jonkin aikaa nuo kasviksista ja hedelmistä tehdyt soseet. Hyvin maistuu, aivan kaikki eikä mistään ole mielestäni oireita tullut. Messinen on virkeä ja eloisa, joka johtuu tietenkin myös tästä rauhoittuneesta tilanteesta. Mutta ihan varmasti jatkamme tällä linjalla. Raaka kalkkkunajauhemaliha (kuten Onni sanoisi) maistuu myös. Onnin herkku on muuten kermaviilukka jauhemalihalla, jota saa kiitos laittaa runsaasti kuppiin. Ihana Onni, voi että tykkään Onnista. Se jätkän pentele on kyllä osannut uida syvälle näihin nahkoihin. Kestä tässä nyt sitten sitäkin ikävää, Tiukusta puhumattakaan. Nojatuolin selkämykseltä kun puuttuu orava-päivystäjä.

Messinen ei ole nyt pahemmin välittänyt niistä, eipä niitä kyllä ole juuri nähtykään  nyt. Taitavat nukkua talviunta tai jotain. Mutta pupujussit kyllä saavat kyytiä. Yksi ressukka oli erehtynyt lähelle aitaa pureksimaan maasta törröttäviä korsia. Messinen kävi urisemassa ja näyttämässä purukalustoaan ja rusakko loikki kauemmas. Hetken pelkäsin, että Messinen ottaa loikat matalamman aidan yli mokoman perään, mutta kuunteli sentään käskyä ja tuli sisään. Tosin tyylillä jalanpohjat siirapissa, ei pääse nopeemmin. Terassilta piti vielä kerran kurkata, jäikö pupu varmasti männyn alle. Tuhahdus perään ja laahustaen sisään. Äippä ei ollut kiva yhtään.

Kameraan tutustuminen on alkanut taas. Kun saan uusia kuvia niin laitan niitä sitten taas tähän. Mitä sitä nyt tuota kauneutta itsellään pitämään.

Voi Messinen, sinä päivieni valo, tätä rämpimistä vielä piisaa ties kuinka kauan. Mutta koitetaan jaksaa. Emmehän me muutakaan voi.

Eikä mikään ole kyllä parempaa nyt kuin Messisen pehmeä suukko ja syliin painautuva , ei enää mikään läskiperse Messinen. Messinen on hoikistunut.

Ehkä se elämä tästä..........jotenkin........jollain tapaa lutviutuu. Pakkokin, sillä Messisen vuoksi mitä vain.

Palaillaan.....jossain mutkassa taas. Kevättä odotellessa, pakkasta kirotessa. Talven vois pakata kokonaan johonkin laatikkoon ja lähettää sinne pohjoisnavalle minne se kuuluukin. Ei tarvita mokomaa täällä.