Tiinahan tämän aloitti, Johanna jatkoi puhumattakaan Ainosta, joka tipautti viisi suloista pentua maailmaan.

Tässä meidän osuutemme; Essi pienenä. Eikös olekin aivan ihana sulotar jo pienenä. Ja aina vain Donnammaksi muuttuu päivä päivältä, tapojaan myöten.

  

Pääsiäisenä vierailimme Hesassa. Aina ihanaa nähdä nuo kaikki lapseni, se oma ja nuo karvaiset  "lapsenlapseni". Jännittää Tiukun torstain leikkaus. Elän varmaan koko viikon sormet ja varpaat pystyssä, että kaikki sujuu ok. Tiuku ja Onni ovat Essin lisäksi niin tärkeitä minulle. Koko se tragedia joka elettiin vain vahvisti sidettä näihin murusiin.

Essi on aina vain enemmin äippänsä kopio. Ei vain ulkoiselta olemukseltaan vaan myös muilta osin. Oikein naurattaa, kun Sarin kanssa vertaamme näitä kahta. Kaikkein hupaisin on minusta se "pompottaminen" ennenkuin hyppää sohvalle. Ja aika hauska on myös se tuhahtaminen,kun joku on ihan älytön heidän mielestään. Tai sitten se kyky katsoa ikäänkuin lävitse näkemättä toista lainkaan, se on tosin aika karmivaa. Että Essikin osaa katsoa jonkun koiran läpi näkemättä sitä lainkaan. Osoittaa niin selvästi toiselle ; "lapanen". Aikas rumaa ja aina itseäni nolottaa. Muuten Essi on kyllä tottelevainen ja hyvätapainen. Eikä sitä voi tietysti kaikesta tai kaikista tykätäkään, Esikään.

Palaillaan taas. Vielä täytyy käydä ihailemassa sadannen kerran Ainon pentuja ja niitä ihania kuvia joita heistä on otettu.Kumpi sitten onkaan ollut kameran takana, Ville tai Tiina, kuvat ovat aivan taivaallisen kauniita. Kyllä te osaatte. Tuo taito ottaa kuvia on ainutlaatuista, se vaatii taitoa ja silmää sekä sydäntä. Teillä on kaikkea sitä. Upeaa!!!!