Onni ja Tiuku ovat siis saapuneet ja majailleetkin jo hyvän aikaa huushollissa. Kaikki on sujunut ihan kivasti, Essikin on sopeutunut heihin mukavasti. Oikeastaan on aivan ihanaa katsoa, kun Essi haastaa kumpaakin leikkimään ja painimaan. Ja menee mukaan kun jompikumpi haastaa häntä. Painimiset ovat pysyneet aisoissa ja se on muutenkin sitä koirien keskenään harrastamaa leikkipainia. Päivisin he ovat olleet keskenään ja ihan kunnolla, kun olemme olleet töissä.

Kun Johanna ensi kerran lähti ilman Onnia ja Tiukua, Essi tuijotti ovelle varmaan puoli tuntia kasvoillaan epäuskoinen ilme. Oli kuin hän olisi huudellut perään, että jotain jäi, tules hakemaan. Onni hakeutui syliin ja Tiuku painui sohvan nurkkaan kerälle haistattamaan pitkät kaikelle. Ja yö nukuttiin sitten sellaisessa kasassa eli pari parsonia haki sopivaa koloa kyljessä ja jalkamutkassa mihin painautua pakoon pahaa maailmaa. Toisaalta oli liikuttavaa, että minut hyväksyttiin turvasatamaksi. Mummin murut, mites muutenkaan.

Onnissa on puhjennut allergia. Poju sai herkkupalaksi poroa ja siitä hyvästä alkoi sellainen rapsutus ettei paremmasta väliä. Poju kalusi pepun päällystää ja häntää ja rapsutti sieltä mihin ei hampaat yltäneet. Lääkäri sitten tuikkasi kortisonia kutinaa helpottamaan ja antibiootin ihotulehdukseen. Totesi sitten allergiareaktioksi koko vaivan ja evästi tulemaan testeihin, kunhan kortisoni vaikutus haihtuu. Eli se on sitten joulukuun loppua tai tammikuun alkua. Ehkä hoidetaan sitten se rokotus ja testit yhtä aikaa. On turha ruveta arvailemaan mille poju on allerginen, kun on helpompikin tapa selvittää asia. Essin kanssa käytiin tää pitempi tie ja se oli senverran hankalampi reissu, että Onnin kanssa sille tielle ei mennä.

Essikin sai osansa porosta ja näköjään ei sovi hänellekään. Silmä vuotaa ja on sen näköinen, että siellä on tulehdus ja neiti rapsuttelee itseään myös. Essin syksy leikkauksen jälkeen on mennyt muuten hyvin, mutta yksi suolistovaiva on koettu ja siihen saatiin antibioottikuuri. Mitä lienee suuhunsa napsinut ulkoa etten ole huomannut. No se on ohi ja nyt olen antanut hänelle Inupekt Fortea ruuan sekaan tasaamaan ja palauttamaan suolistoon tasapainon. Hiukan Essiä myös haittaa tuo Atopica-lääke, tahtoo vetää vatsaa vähän löysemmäksi. Ja sitäkin nyt sitten hoidellaan tällä valmisteella.

Leikkaus ei muuttanut Essin luonnetta, ehkä aavistuksen verran tasaisempi. Johtuneeko sitten leikkauksesta tuo sopeutuminen laumassa olemiseen tai mistä, mutta selkeästi Essi osaa laumassa olla ja ottaa oman paikkansa siellä. Eli aina vain varmempi olen siitä, että Essin ja Armin kemiat eivät vain sopineet yksiin. Tämä aika , kun Tiuku ja onni ovat nyt olleet vajaan kuukauden jo meillä, on osoittanut sen. Ei kummassakaan koirassa mitään vikaa ole, he vain eivät tykänneet toisistaan ja siinä se. Kaipaan Armia vieläkin joka päivä. Aina hän on mielessäni, mutta nyt on minulla rauha sillä näin kuinka hyvin hän voi. Ja myös sen, että hän on rakastettu myös uudessa kodissaan. Kiitos sinulle Anne vielä kerran, että toit hänet näytille. Se paikkasi monta kipeää haavaa sydämessäni.

Kuvat kamerasta ovat yhä purkamatta, mutta yritetään jossain välissä. Arki karkaa käsistä ja viikot kuluvat vinhaa vauhtia.

Palaillaan.