Mää olen risteilly, äiti sano  !

Sitä on nyt tehty ja mukavasti on mennyt. Kukkakaalia olen laittanut Essin ruokaan nyt sekä parsakaalia eikä kutinoita ole sen enempi tullut kuin mitä yleensäkin on. Essi on atoopikko ja eläinlääkäri sanoi talvella, että jossain määrin kutinaa pitää kestää katsoa ja sietää. Sillä atoopikko ei ihan täysin siitä kutinasta parane. No, olen itsekin allergikko ja atoopikko ja tiedostan kyllä tuon olevan totta. Mutta pinnan alla luimii se mikä-lie toive tai tahtotila, että Essillä pitää olla parempaa tiedossa kuin oma kohtaloni. Viime talvea muistellesa toivon todella ettei tule pitkää ja kipakkaa pakkaskautta, koska se tietää ihon kuivumista kaikista sisään ajetuista öljyistä huolimatta. Ja se kuivuminen tarkoittaa kutinaa. Täsmäaseita siihen nyt löytyy tälle talvelle Aloevera spray. Se on LR:n tuote ja on osoittautunut hyväksi kutinan helpottajaksi. Sitä onkin iso pullo tuossa pöydällä. Suihkutan sitä pumpulilappuun ja putsaan sillä myös korvien sisäpinnat ja korvakäytävän pään (siis ei syvältä), kun Essi intoutuu rapsuttamaan korvia.  Hetken päästä ei rapsututa enää ja korva on kauniin vaalea.

Spraypullon suhahtavasta äänestä ei hän tykkää. En tiedä mitä se hänen päässään muistuttaa. Suihkautan pullosta siis käsiini ja hieraisen kutinakohtiin käsilläni. Enemmän siinä on hommaa, mutta mitä sitä ei kultansa takia tekisi. 

Masulääkitystä on vielä tämä viikko ja ensi viikonkin puolelle riittää tabletteja. Diarsanyl loppui ja nyt ostin sitten niitä probiootteja(maitohappobakteereja) Essille. Massu on parantunut ja koko typy on taas virkeä oma ittensä. Saa nähdä kuinka pois tolaltaan sitten menee, kun Tiuku ja Onni tulevat hoitoon kolmeksi viikoksi. Menemme hakemaan heidät viikonlopulla ja tuomme tänne. Hyvin he ovat aina laumaksi sopeutuneet. Tiuku ja Essihän ovat sisaruksia ja tottuneet oleman yhdessä. Tietysti lauma on siinä mielessä tavallaan hajonnut, kun ei niin hirveän usein nähdä. Ennenhän se oli viikottaista se yhdessä olo, kun he asuivat täällä. Toiveissa onkin, että kenties asuvat jonain päivänä taas, mutta sen näyttää sitten aika, ajatukset ja kohtalo.

Rakkaita ne penteleet ovat, yhtä rakkaita kuin Essi. Vaikka myönnän kyllä, että se pieni vivahde ero on olemassa tässä rakkaudessa koskapa Esmukka on omani. Ja tulee aina olemaan se ykkönen ylitse  muiden. Ja niin pitääkin. Mutta yhtä kaikki, sekopäisen hullaantuneita olemme kaikki heihin kolmeen. Niin ovat uineet nahan alle kaikki. Mitään ei ole mitä heidän hyväkseen ei tehtäisi. Ja tänä vuonna ne tekemiset ovatkin olleet hintaisia, kun noita terveysjuttuja on setvitty vähän kaikilta. Ehkä kuitenkin Onnilta eniten, vaan nyt ollaan selvemmillä vesillä ja pääasia onkin ollut ettei mitään kammottavaa ja vakavaa löytynyt.

Armin eli Lillin omistajaankin sai luotua yhteyden, joka antaa facebookin kautta mahdollisuuden  saada kuulumisia hänestäkin aina välillä. Kaipaan ArmiLilliä  vieläkin viikottain ja usein. Rakastuin häneen niin syvästi silloin, kun hän vielä oli minun. Mutta tunnen rauhaa ja iloa siitä, että tiedän kuinka häntä rakastetaan ja hänestä pidetään hyvää huolta. Hän on tärkeä uudessa perheessään eikä siitä luopumisesta  jäänyt haavoja kuin minuun. Tiedän sen hyvin, että vaikka mitä olisin tehnyt toisin, Essi ei sietänyt ArmiLilliä ja päinvastoin. Kipeä päätös oli kummallekin parhaaksi. Missään tapauksessa en olisi luopunut Essistä, ei tullut kuuloonkaan. Kestän mitä muuta tahansa, mutta en sitä.  Näin kuin tilanne nyt on, on kaikille hyväksi. Lillistä on tullut uudessa perheessään tärkeä jäsen ja hän on sinne kotiutunut. Kasvattajalla on optio teettää pennut Lillillä ja toivoisinkin, että hän sen tekisi. Lilli on kaunis, erinomainen rotunsa edustaja. Uskon, että hänellä on annettavaa tälle rodulle paljon. Ne pentuset kun näkisin, taitaisin ensin saada hepulin ja sitten seota. Olisivat ne niin suloisia ja ihania.

 

Tämmöistä tänään. Enemmän sitten viikonloppuna tai ensi viikolla , kun talossa vipeltää kolme rapsonia.

 

Ristiallergioista kiinnostuneet, vierailkaa allergisen koiran blogissa, jonne HooPee on koonnut hyvän artikkelin linkkeineen tästä aiheesta. Siksi minä en aiheesta nyt tällä kertaa ainakaan kirjoita enempää. Tämä Vilin emäntä on koiransa myötä syvällisesti perehtynyt allergioiden saloihin. Me teemme kait tavallaan yhdessä matkaa koiriemme kanssa kohti parempaa terveyttä . Se on tavoitteemme ja siinä matkassa kaikki kerätyt , koetut ja muidenkin kokemukset ovat tärkeitä. Se jää sitten nähtäväksi kuinka lähelle maalia pääsemme, yritystä ei puutu. Ainahan sitä sanotaan että siellä lopussa kiitos seisoo. Sitä odotellessa.

 

Valoisaa talviaikaa, itse toivon lumetonta tai todella vähälumista ja lempeän suojakelistä sekä jäätöntä olotilaa luontoon.

Palaillaan.

 

Tulos ollaan mummi !!