Ainakin pieni sellainen, sillä pupujussikkapuku on pysynyt päällä. Ja kynsi turvassa. Huvittava seikka on se, että aina välillä Messinen klenkkaa ja sitten taas töpöttää neljällä jalalla aivan koreasti.

Viikonlopulla oli pari yötä Johanna Onnin ja Tiukun kanssa kylässä. Onnia tutustutettiin "mummolaan" ja rivarin saloihin takapihan kera. Pikkupoikaa potutti ettei saanut yksin kulkea portaissa ja likat käytti tilaisuutta päästä välillä rauhaan mokomalta viikarilta. Liikuttavaa on myös kuinka Onni on niin sitoutunut mammaansa, että ulvonta oli aikamoista jos mamma hävisi näkyvistä.

Essi oli mustasukkainen Tiukusta ja minusta. Olisi ollut iskästäkin, jos olisi huomannut kuinka monta kertaa iskä sitä Onnia paijasi. Onni sai kuulla koko ensimmäisen päivän murinaa Essiltä tyyliin; tää ei oo sun lelu, tää ei oo sun matto, tää ei oo sun lattia, ei sun sohva, ei sun......... Essi oli kuin korvatillikan saanut, kun häntä komensin olemaan hiljaa. Ja niin oli neitiä sitten paijattava extrapaljon, että oppi hyväksymään Onnia. Sunnuntai meni paremmin, mutta ei Essi vielä ihan kokonaan sulanut. Todennäköisesti Essi on sitä mieltä, että olkoon siellä Tiukun luona toi ylimääräinen, mutta oliko pakko tuoda sitä tänne asti. Mun systeri Tiuku, toi voidaan toi ylimääräinen antaa vaikka naapureille. Mitä ihanaa tossa muka on???

Essi parka, eipä tiedä mitä tuleman pitää syssymmällä. Täytyy luoda joku tkatiikka valmiiksi. Sillä Messisen pitää tuntea olevansa sitten kuitenkin ykkönen. Ja minun sydämessäni hän sitä onkin ja tulee aina olemaan.....kun koirista puhutaan.

Kynsi näyttää hyvältä nyt ja kunhan päästään tämä viikko vielä eteenpäin, niin eiköhän se siitä. Jään lomalle huomisen jälkeen viikoksi ja saan vahdittua Messistä niin, että ilman siteitäkin varmasti loppuviikolla jo voidaan olla. Jos jonkun mielestä olen pitänyt liian kauan siteitä siinä, voin lohduttaa parilla fraasilla. Kuten "ei vara venettä kaada" ja "parempi katsoa kuin katua" jne jne. Kysyin asiaa lääkäriltä ja hän vakuutti ettei siitä haittaa ole, pääasia, että saadaan kynsiainesta siihen päälle kasvamaan. Ettei tule jatkuvaa tulehduskierrettä.

Naapurin rouva tuli vastaan lauantaiaamulla. Kyseli onko kuulunut riitelyä meille asti. Ja purskahti itkuun. Lapset on niin hankalassa iässä ja hänen voimansa loppu. Takana se tavallinen tarina, ero eikä lapsien isä välitä hoitaa omia velvollisuuksiaan lasten suhteen. Portaissa jyskyttely sai selvityksen ja ajattelin itsekseni , että näin taas kerran kävi. Aina pitäisi muistaa, että asioilla on taustoja joista ei välttämättä tiedä. Ei pitäisi hermostua ja päätellä valmiiksi asioista liikaa. Tunsin katumustakin ajatuksistani, siitäkin huolimatta, että jyskytys riipoo aina välillä hermojani. Ja ymmärsin takapihan siivottomuudenkin vaikken sitä hyväksykkään. Kun on voimat loppu, ne on loppu eikä ihminen silloin jaksa.

Meillä on siis kaikilla syymme asioihin, tamppaajilla, hiukkaspeikoilla ja muumioilla, hattivatteja unohtamatta. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä mitä he tekevät, ei tarvitse eikä pidäkään hyväksyä. Mutta valaistusta se tuo heidänkin käyttäytymiseensä, kun salaisuuksien ovet hiukan raottuvat ja pääsee kurkistamaan missä se oka heidänkin kantapäitään hiertää.

Elämä on. Siinä se on kuolematon lause. Ja niin tosi.

.

Palaillaan.