Tuntuu olevan nyt oikea sörsseleiden syksy menossa. Uusi annos puuroa kypsyi uunissa toissapäivänä. Ja tälläinen mutu-tuntumalla tekijä kun olen, tuli vettä vähän liikaa. No ei se mitään, otin paiston puolivälissä vettä vähän pois ja paistoin puuroa lisää ja loppupuolella kippasin sinne kaurahiutaleita lisukkeeksi. Tilanne pelastettu ja jälleen tuli uunista ulos puuro, jonka perään Messinen vonkasi keittiössä pitkään.

Pikkuisen on tullut kutinaa peliin, kun nyt pidensin kortisoniväliä joka kolmanteen päivään. En silti anna kyllä ihan vielä periksi, vaan tässä pysytään nyt. Jos kutina yltyy, täytyy tökkäistä allergiaa yhdellä ylimääräisellä annoksella, kenties parina päivänä ja palata sitten taas pitempään väliin. Toivon kuitenkin ettei tätä tarvitse tehdä.

Yksi asia on tietysti myös se, että olisi aika vähän keriä turkkia lyhyemmäksi. Ylikasvanut karva kun myös kutisuttaa. Jotenkin en vaan ole hennonnut, kun turkki oli niin huonon näköinen tässä välillä. Tai no huonon ja huonon, ihan hyvä varmaan jonkun muun silmissä paitsi minun. Olenhan tottunut sellaiseen pörrökaniin huushollissa. Nyt turkki on selkeästi parantunut helokin ansiosta, joten sitä uskaltaa taas lyhennellä.

Muuten Messinen on pirtsakka ja leikkisä, syö hyvällä halulla ja on tehnyt kerjäämisestä taiteen. Huippuunsa kehitetty kerjuu alkaa katsekontaktilla, jatkuu asennon painumisella nälänhätä-asentoon ja loppuu kuolan valuttamiseen. Jos kaikki tämä ei äippään tehoa, vaan yhäti ollaan ilman sitä toivottua makupalaa, seuraa loukkaantumisosio. Siihen kuuluu huippuunsa viety loukkaantumisele-poistuminen kerjuuareenalta. Sitä säestetään huokaisuilla ja muljautuskatseilla, joiden tarkoituksena tietenkin on herättää syyllisyyden tunteita. Huono äiti, kohtelee kaltoin pientä hentoa parsoniparkaa, joka on kuolemassa nälkään. Jep, meillä asuu Meryl Streep, luonnenäyttelijä parhaasta päästä. Oscarin arvoisia suorituksia harva se päivä.

Ruokavalio jatkuu  ja opintomatka samoin. Hyviä vinkkejä saa antaa, sillä ne ovat kullanarvoisia. Kaikki kokemukset ovat arvokasta lisätietoa tälle matkalle, sillä mikään kirjatieto ei minusta ole kokemuksen väärti. Ainakaan ihan sataprosenttisesti. Paljon tietoa, josta sitten siivilöi sen hyvän ytimen, siinä uskoisin olevan sen punaisen langan jota kannattaa seurata.

Joten palaillaan. 

PS. Ostin ankan rintafileen ja paistoin sen uunissa. Messinen rakastaa sitä. Mutta koska se on sikakallista, se tipahtaa ruokaan aika ohuina fileinä. Ja vuorenvarmasti satunnaisesti.