Johanna selvittänee omassa blogissaan asian paremmin, mutta kerron senverran, että Tiukulla on tulehdus. Oli suunnaton helpotus ettei mitään perinnöllistä vikaa löytynyt eikä muutakaan kauheaa sairautta. Magneettikuvat otettiin eikä löytynyt kasvaimia, ei rappeumaa eikä mitään tulppia. Ei myöskään mitään vakavaa perinnöllistä sairautta. Diagnoosina paperissa oli tulehdus pikkuaivoissa.

Lääkäri oli kuulemma ihan asiansa tunteva, joten voimme hänen sanaansa varmaan luottaa. Tiuku oli kaiken kaikkiaan kolmisen tuntia tutkittavana, joten eiköhän neiti ole nyt sitten tutkailtu perusteellisesti. Lääkärin mielestä Tiuku on hyvässä kunnossa muuten ja hänestä Tiuku on hauska pieni koira. Niin meistäkin.

Nyt sitten vain odotellaan paranemista lääkityksen turvin. Maailma on taas valoisampi ja kaikki muutkin asiasta , tekisi mieleni sanoa vouhkanneet, ihmiset voivat rentoutua. Ja poistua kasvattajien kimpusta takavasemmalle. Mitään periytyvää tai edes tarttuvaa Tiukulla ei ole. Niinpä neitokainen ponkaisi taas mietintään, että josko niitä pentuja sittenkin jossain mutkassa tulee. Tiukulla on luonteellisesti ainakin paljon annettavaa rodulle.

Kiitos Sari, kun olit mukana tutkimuksissa Johannan tukena. Kun itse en saanut lomaa, että olisin voinut olla siellä. Kiitos ihan kaikesta. Harva kasvattaja on niin kiinteästi mukana kasvattiensa tekemisissä ja elämässä kuin Sari. Ja kiinnostunut aidosti kasvattiensa elämästä. Meille olet oikea kultakimpale, voit olla varma Sari, ettemme lähde elämästäsi kulumallakaan. Kuka nyt muutenkaan hyvästä ystävästä luopuisi, kun sellaisen saa.

Iso hali sulle.............ja se pusu.

Palaillaan.