Olipa vilkas viikonloppu......ja ihana. Tuntui siltä, että talossa oli pitkästä aikaa taas oikein kunnolla elämää ja älämölöä. Älämölöstä vastasivat Onni ja Kapu.

Sari tuli vihdoin käymään, rentoutumaan ja voi veljet että Johannan kanssa laitettiin emäntä rentoutumaan. Lauantai-iltapäivänä kuului jo melkoinen kitinä, että enks mä ihan tosi sais tehdä jotain. Vastaus oli aina tylysti , ET. Pikkuhiljaa alkoi Sarinkin pakaralihakset antaa periksi ja lauantain illalla oltiin jo melkoisen reporankoja. Saattoi kyllä johtua rentouttavista juomista ja siitä, että illan elokuva kesti tosi pitkään. Usein kysytty kysymys olikin; joko luovutetaan. Ja vastaus oli aina sama, pakko katsoo loppuun asti. Muutaman kerran huomautin, että tämä sama leffa on mulla myös dvd:nä, ei oo pakko valvoa. Vaan minkäs teet, joukossa tiivistyy aina se......no niin.

Sarilta sain myös sitten lauantaina oppitunnin siitä, miltä parsonin kuuluu näyttää.

On se niin raskasta olla näin kaunis !!!

Essistä kuorittiin turhat karvat ja otettiin linjat esiin. Neidistä tuli aivan upea. Kiitos tuhannesti Sari, tämä oppitunti oli tarpeen. Mäyräkoiran trimmaus on hanskassa, sitä tuli tehtyä se 14 vuotta, mutta parsonin trimmaus onkin aivan erilaista. Huomio muissa asioissa kuin mäykyssä. Mäykkyni nypin kokonaan sormin, Essin kanssa tuli käytettyä saksia, veistä ja sormia. Helpompaa sikäli, että ottaa vähemmän sormille.

Tiuku ja Onni kokivat saman kohtalon, vaan eipä noissa paljoa nyppimistä ollut. Tiuku on niin helppohoitoinen, että oikein olen kateellinen moisesta. Hohkakiveä pikkuisen sieltä täältä ja a´vot, neiti on upeimmillaan ja linjakas kuin mikä. Tiuku on muutenkin kaunotar, sellainen sulavalinjainen mantelisilmä. Minun muruni.

Onnin kohdalla voinkin sitten hekotella helpottuneesti. Saa Johanna edes jossain kohtaa töitä myös, sillä Onni ei tule olemaan pelkkä hohkakivi-versio, se turkki vaatii jo muutakin. Mutta siinähän sitä tulee sitten opittua taas yksi uusi hieno taito.

Mä viis veisaan moisista trum...rimmi....siis trimmistä !!! Pihalla on kivempaa.

Onni-poika pyyhälsi trimmipenkiltä puutarhaan viivana, suoraan sinne puistotätien takavasemmalle, ettei se Sari vaan enää nypi.

Sunnuntaina olikin sitten vilskettä yllin kyllin. Merja, Sofia ja Jari tulivat Saria tapaamaan ja siinä sivussa meitäkin. Kapu ja Russu tietenkin tulivat myös. Ruhtinatar Russun pitäisi kyllä olla ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi, ei tommosta rapsonia olekaan. Tapahtui pihalla mitä tahansa murinaa ja rähinää, ruhtinatar oli välittömästi paikalla pallo suussa ehdottamassa pientä rentouttavaa ja sovittelevaa leikkiä rähinän sijaan. Kertaakaan ei Russu lähtenyt rähinään mukaan vaan kulki pallo suussa porukan luota toiselle ikään kuin sanoen; mulla olis ehdotus, leikitään pallolla. Russu ja Essi halailivat toisiaan, mitä nyt Essi kävi myös välillä Onnia puolustamassa Kapua vastaan.

Sä oot ihana, mun kaveri.Pusi pusi....

Kapu ja Onni ottivat yhteen , kyse oli pikkupoikien herruudesta niin pihalla kuin sisällä. Sari oli monta kertaa poikien niskassa ja roikutti heitä erillään. Siinä sitten jätkät syleksivät toistensa päälle ja Russu toi taas pallon.

Onni oli sitä mieltä, että tää on mun piha ja sä lähdet täältä kilon kappaleina. Kapu ajatteli varmaan täsmälleen samoin. On se niin vaikeaa katsoa sitä rähinää ilman hymynvirnettä, nyt kun pojat ovat kuitenkin vielä pieniä. Rääpäleitä riitelemään, siinä on huvittava pieni aspekti siinä pentumaisuudessa. Ja kumpikin niin  tosissaan, niin tosissaan. Oli siinä kyllä monta opetusta minullekin, mitä tehdä ja miten rauhoittaa tilanne. Näköyhteyden katkaisu toiseen oli tehokasta, syliin ja silmät peittoon. Ja auta armias, kun pojut huomasivat, sä olet vielä täällä!!!! Ja taas Russu toi palloa.

Kaikki hauska loppuu aikanaan. Sari lähti takaisin, vaikka yritimme vakuuttaa ettei Hesaan mene autoja Turusta kuin viikon päästä. Ei uskonut. No, ei ollut syytäkään, mutta mieluusti olisimme pitäneet kauemminkin. Seuraavalla kerralla sitten, jookos?

Talo hiljeni ja Essikin ihmetteli, mihin kaikki hävisivät noin yht´äkkiä. Taas on vartioitava pihaa ihan yksin. Onneksi on vappu ,tai mikä se oli, tulossa, vai miten se oli? Ja Onni ja Tiuku tulee taas tänne. Johanna-äippä on töissä ja kaverit tulee tänne ettei tarvii olla yksin. Pääsee taas pihalle juoksemaan ja vaari huokaa nurmikkonsa perään. Mutta sitä voi kasvattaa vain yhtä asiaa kerrallaan....koiria, lapsia tai sitä nurmikkoa.

Palaillaan !!