Kuinka nopeasti aika kuluukaan. Marraskuun 24 päivä tämä sulotar täyttää viisi vuotta. Uskomatonta, että jo niinkin paljon.

Muistan kuin eilisen päivän jolloin hänet hain. Oli tammikuun 20:s päivä ja lauantai. Vietimme aikaa kasvattajan luona kaikkea turisten ja kauppakirjaa tekien kunnes tuli aika lähteä kotiin. Hänelle ihan uuteen sellaiseen. Isäntä oli niin ihastunut Essiin, hän oli pennuista lempilapseksi tullut ja olikin aika kova paikka isännälle antaa hänet pois. "Kasva kunnon karhukoiraksi", siinä oli kaikki mitä hän sai sanotuksi Essiä rapsutellessaan..

Essi oli ihmeissään, kun tuttu piha jäi taakse. Pikkuisen tuskaa lievitti se, että viereisessä sylissä istui Tiuku. Jotain tuttua siis. Tytärtäni nauratti Essin touhuilu, ikkunasta katselu. Hymy alkoi hyytyä siinä vaiheessa, kun Tiuku alkoi kaasutella hermostuksissaan. Siinä sitten melkoisissa hajuissa matkusteltiin. Tytöt väsähtivät ja nukahtivat loppumatkasta.

Uusi koti oli kummallkein tietysti ihmetys. En ihanampaa näkyä muista kuin tuo pieni kaunotar tutkimassa uuden kodin ulottuvuuksia. siinä  sain jo makua hänen harkitsevuudestaan. Samanlainen Essi on tänäänkin, harkiten liikuskellaan uusissa paikoissa.

Reilun puolen vuoden iässä Essi sitten koki uuden muutoksen, muutimme rivitaloon. Itse muutto oli hänestä maailman tylsintä puuhaa, kunnes hän keksi eteisen peilit. Eteisen komerossa on nimittäin peiliovet. Niiden edessä neiti sitten patsasteli, tassutteli ja kääntyili. Ilmiselvästi piti näkemästään. Puhekupla pään päällä kertoi; olenpas minä aika nasta pimu. Ja kun hänelle sitten selvisi, että tässä asunnossa oli bonus eli oma piha. Kun loman aikana ehdimme siihen pisteeseen, että aloimme kunnostaa ihan hunningolla ollutta pihaa terassin vieressä, hän älysi tämän asian. Ja siitä riemu sitten repesi. Neiti ilmestyi tavan takaa tassut multaisina pinkomaan sisätiloihin. Syntyi kiva leikki "ota kiinni mandariini". Tiukusta oli apua kummassakin leikissä, niin takaa-ajossa kuin kaivuussakin. Ja mikäs sen parempaa kuin juosta rapatassuilla suoraan sohvalle ja kokeilla kuinka korkea c äipästä lähtee. Pihalla on tavan takaa myös metsästettävää, puurottia eilkkäs oravia. Niillä on kyllä meidän perheessä useita nimityksiä, joilla sitten pyrimme varoittelemaan toisiamme avaamasta ovea pihalle. Mutta aina nuo vintiöt ovat jäljillämme, nimet loppuvat kohta.

Essi on tässäkin suhteessa harkitseva, suorastaan pirullisen laskelmoiva. Terassilla liikutaan hiipien silloin kun orava on näkyvissä. Ollaan hiiren hiljaa ja laskelmoidaan mihin asti aitaa oravan voi päästää, jottei se pääsisi pakoon. Luojan kiitos nämä suunnitelmat ovat pyllähtäneet pepulleen silti joka kerta. Ja moiset peloittelut kurret maksavat takaisin tulemalla ihan ikkunan alle syljeksimään, kun koirat ovat sisällä ikkunassa karjumassa.

Iltaisin tuo sulotar sitten kellahtaa kainalooni, pyytää massurapsutuksia ja nukahtaa sitten tyytyväisenä päivän touhuistaan. Tuo tuhiseva pehmeä muru painautuu kainalooni, potkii isäntää tassuillaan pois alueeltaan ja kohtsillään kuorsaa kuin  paraskin jyrsijä pesässään. Niinä hetkinä illassa tekisin mitä tahansa hänen eteensä. Sydämeni on myyty . En osaa edes sanoiksi pukea sitä syvyyttä niissä tunteissani, jotka kuuluvat tuolle sulottarelle. Cesar Millan olisi varmaan kauhuissaan kaikesta siitä lässyttämistä, mitä meillä harrastetaan Essille. Voisi olla kauhuissaan muutenkin siitä, miten häntä kohtelemme. Vaan minäpä sanoisin hänelle, että älä sinä cesku ole yhtään huolissasi, Essille kyllä on selvää kuka on "pack leader" tiukan paikan tullen. Sillä silloin tästä rakastavasta äipästä kuoriutuu se tiukkapipo joka käskyttää eikä anna periksi. Mutta....no niin....vain tärkeissä asioissa ja silloin kun on kyse hänen turvallisuudestaan.

Semmoista täällä tällä kertaa. Palaillaan taas paremmalla ajalla. Tämä postaus on niin kiireellä rustattu ja ajatukset taisivat poukkoilla tunnekuohujen keskellä sinne tänne. Mutta kerrotaan ja muistellaan seuraavalla kerralla lisää, jookos.