Näin se sitten taas potkaisi tuo allergia persuksiin. Oltiin joulunpyhät Helsingissä ja mistä sitten lienee johtunut, niin Essillä oli takaisin tullessa silmätulehdus. Huomasin kyllä silmien vetistystä jo siellä ja yritin sitä kotikonstein hoitaa kosteuttamalla ja allergiatipoilla. Vaan ei auttanut tällä kertaa.

 

Ehkä sitten syynä oli tassupeti, jonka olen antanut jossain mutkassa Jonskulle takaisin koskapa se kerää pölyä. Ja Essi on pölylle allerginen. Olisi pitänyt laittaa se jäähylle komeroon siksi aikaa , kun olimme siellä. Vaan ei se tullut mieleen. Varsinkaan , kun kaikki koiramme rakastavat siinä köllimistä. Se on kuin pieni pesä, pehmoinen ja lämmin. Silmätippakuuri siitä tuli, että nyt sitten menee kortisonia sekä silmiin että massuun. Hyvin pyyhkii.

 

En silti ole heittämässä pyyhettä kehään ja kaatumassa selälleni tämän allergian edessä. Nyt pitänee sitten yrittää josko tuosta kversetiinistä olisi apua. Löysin sen .....no joo, netistä. Vaikka vannoin etten enää sieltä mitään niin sanotusti kivaa hae. Seikkailin ihan omien sairauksieni takia sivustoilla ja sitten osuin tähän aineeseen. Se on varsinaisesti tarkoitettu ihmisille, mutta sitä myös eläimille käytetään.

Kversetiini on luonnon oma antihistamiini, joka vähentää elimistön histamiinin eritystä. Se on bioflavonoidi, joka tehoaa yhteistyössä c-vitamiinin kanssa. Sitä on runsaasti mm. omenoissa, sipuleissa ja vihreässä teessä. Että sanonta "omena päivässä pitää lääkärin loitolla" ei olekaan ihan huuhaata. Kversetiini hillitsee tulehdus- ja allergiaprosesseja kropassa.

Tähän mennessä saatujen tutkimustulosten ja näytön mukaan kversetiini voi estää bakteerien ja virusten kasvua ja jopa tappaa niitä. Se hillitsee tulehdusta, lievittää masennuksen oireita, auttaa eturauhasvaivoissa ja sen on sanottu jopa estävän syövän kasvua.

Kversetiiniä on myös marjoissa, joten koiran ruokaan voi hyvillä mielin tipautella mm. puolukkaa ja karpaloa, tyrniä tai mustaherukkaa. Sitä löytyy myös sitrushedelmistä, mutta niitä ei kannata koiralle juuri antaa, varsinkaan allergiselle ristiallergioiden vuoksi. Parsakaali on turvallinen vaihtoehto tässäkin suhteessa ja siinäkin on kversetiiniä.

Kversetiiniä myydään esimerkiksi tuotenimellä Kverilla. Valmistajalta kysyin annostusta eläimelle ja vastaus oli, että perussääntönä on lapsen annostus. Noin 10kg painavalle koiralle se on siis 1 kapseli päivässä.

Tähän tuotteeseen aiomme nyt siis tutustua. Sen olen jo tutkinut, että kyseinen valmiste ei sisällä mitään listan mukaisia allergeenejä Essin kannalta. Pitäisi siis olla turvallinen tuote, mutta senhän sitten näkee.

Eli palaillaan taas , kun kokemuksia on tullut. Tai muuta asiaa.

 

  

Mitä luulet systeri, paukkuuko kohta ??