Odottavan aika on pitkä. Huomenna on Tiukun tutkimuspäivä, se jännittää meitä kaikkia. Onneksi Sari on menossa Johannan turvaksi ja tueksi kun en itse voinut saada lomaa. Huomisen jälkeen olemmekin sitten toivon mukaan väljemmillä vesillä ja paranemisen alussa. Nyt kaikki peukut pystyyn.

 

Kävimme katraan kanssa Nautelankosken myllyllä. No eihän siellä enää saa koirien kanssa kulkea lainkaan. Ennen sai jos piti koiran kiinni. No kävelimme sitten vain kosken rannalle ja pikkuisen hiekkatietä siinä. Oli sikäli elämys koirille, että tienoo oli täynnä mielenkiintoisia hajuja ja niinpä koko joukko oli aivan täpinässä. Uikutus alkoi jo autossa matkan varrella, kun maisemat muuttui maalaisemmiksi. Mikä lie lehmän haju tullut autoon sisälle asti, likat ja Onni ei meinanneet pöksyissään pysyä. Näinkin pienessä reisussa oli miettimistä sen verran, että olivat illalla ihan väsyjä.

Yhteen hyvin kasvatettuun miehen alkuun törmättiin myös. Kuului tähän sarjaan rääväsuut, ja  suusta kantautui ilmoille "hölmö rakki" jonka poika naureskellen kävi tarjoilemassa Onnin ja Johannan vieressä. Salamana Johannan kääntyi ja antoi takaisin. Muut pojat olivatkin sitten ihan hiljaa. Sainpa minäkin sanotuksi muutaman sanan. Eihän noista pitäisi välittää, mutta periaatteesta eivät lapset saa tuolla tavalla käyttäytyä, että vieraille ihmisille möläytellään mitä nyt sylki sattuu suuhun tuomaan. En kadu lainkaan, että palautimme ruotuun pojan. Poikien isovanhemmat eivät tehneet mitään, eivät kunnolla edes seuranneet poikien tekemisiä.

Onni on järjestänyt kivasti verenkiertoa ylläpitävää toimintaa. Essin ja Tiukun joskus pentuna varovaisesti aloittama sohvatuoli-projekti viimeisteltiin Onnin toimesta. Kun tulin kotiin, tuolin alaosassa roikkui pitkiä riekaleita, pehmuketta paloina pitkin lattiaa ja tuolin alaosasta paistoi pelkkä vaneripinta. Ääni kohosi falsettiin, jota olisi sopraanokin kadehtinut, kun kirkaisin ilmoille sen kauhun ja kiukun joka mieleen tulvahti sillä hetkellä. Essin ja Tiukun ilmeet oli selkeät; oisit uskonut Onni, kun me sulle sanottiin. Essi riensi tapansa mukaan rauhoittelemaan ja hyvittelemään, että älä nyt kato, ei se niin paha oo kun miltä näyttää ja sää olet kätevä ihminen, kyl se siitä. Onni taas esitteli ihastuksissaan aikaansaannostaan.

Seuraavana aamuna teippasin tuolinedustan säästyäkseni vielä pahemmilta tuhoilta. Onni oli taas sitä mieltä ettei sen tollai kuulu olla ja oli kerinyt teipit irti ja ihan inan verran jatkanut taideteostaan. Epäilemättä poju oli sitä mieltä, että Kiasmaan tää pitäis viedä.

Sain ostettua materiaalia ja korjasin tuolin alaosan. Eihän sitä samaa väriä tietenkään saanut, mutta tuli siitä nyt siedettävä. Mitään uutta ei kannata ajatellakaan, ennen kuin kaikki tulevatkin koirulit ovat kasvaneet järsimisiän yli. Jos nyt nämä rapsonit ikinä kasvavat aikuisiksi. Kieltämättä sekin on osa niiden viehätyksestä.

Ajatus taitaa nyt pomppia vähän sinne tänne. Taidan jatkaa sitten, kun on selvillä tuo Tiukun asia.Luulenpa silti, että tämä blogi menee tämän jälkeen salasanan taakse. Ja se jaetaan vain tietylle ystäväpiirille. Ottaa niin päähän tuo ihmisten kahkoaminen Tiukun asiasta ja enemmän vielä sitäkin , ottaa päähän tuo kasvattajien kimppuun hyökkääminen, kun se on ollut aivan alta riman ja täysin turhaa. Käsittämätöntä, että jos minä ja Johanna kirjoitetaan selvällä suomen kielellä asia niin kuin se on tällä hetkellä, siitä väännetään jokin aivan toinen versio. Ja siitä pannaan sitten kärsimään mielipahaa aivan syyttömät ihmiset. Miksi niinkin kiva asia kuin blogin pitäminen tehdään  kurjaksi tällaisilla tyhmilä jutuilla ja asenteilla? Jaa-a, sitä sietää kyllä ihmetellä. Miksi kukaan vaivautuu kirjoittamaan edes kirjaa.....tai yhtään mitään?   Koska on jokin sisäinen draivi ja rakkaus kirjoittamiseen. Sitä voi toki tehdä sen salasanankin  takana. On kuitenkin kiva antaa viestejä kaveripiirille  rapsoniemme elämästä ja seurata heidänkin blogeistaan kaverien elämää.

Onnea muuten tulevalle staralle, Klenille. Ilman muuta haluamme fanikuvan tassunimmarilla varustettuna.

Palaillaan !