Kuinka aika kiitääkään. He ovat jo viisivuotiaita. Synttäripäivä oli torstaina 24.11 ja sattuikin olemaan juuri se päivä, kun haimme myös Tiukun ja onnin meille hoitoon. Jep, emäntä laukkaa taas maailmalla ja kotiutuu vasta maanantaina. Vaan eipä hätää, kun mummi ja vaari ovat ihan melkeen huutomatkan päässä. riippuu siitä miten kovaa huutaa. Ja Onnihan huutaa, Tiukun ruhtinatar-arvolle se ei sovi.

Olisittepa nähneet kyseisen ruhtinattaren ilmeen, kun kielsin tulemasta sänkyyn nukkumaan. Komensin omalle pedille. Siitä sain seuraukseksi pepunkeikautuksen ja pään viskomista tyyliin "sulle ei puhuta ennenkuin vasta ruoka-aikaan". Ja niin neiti paineli alakertaan sohvalle koisimaan. Ja sohvalla oli tietenkin herne neidin huovan alla. Eihän rinsessat sellaisessa kunnolla nuku, sen nyt tietää tyhmempikin. Rinsessa sai kylmä kyytiä siinä mielessä, että kukaan ei ollut tietävinään hänen kärsimyksistään. Niin se sitten mökötys myös loppui aika äkkiä.

Essi rötkötti tyytyväisenä kuten aina omalla uudella petillään. Hänet saa hereille noin sekunnissa. Ei tarvitse kuin avata jääkaapin ovi. Muuta ei Essin tarvitsekaan sitten tehdä kuin varoa Onnin alle jäämistä, sillä poju rynnii alakertaan, jos ei jo ole siellä ollut mummin varjona, oikein ryminällä. Messisen pelastaa tältä se, että Onni tosiaan on minun varjoni. Nytkin makaa tuossa lattialla. Onni olisi varmaan todellinen ongelma, jos hän olisi yksin ainoana mukelona. Onni ei kestä olla ihan yksin. Ollaan yritetty kasvattaa poikaa olemaan vähempi riippuvainen, mutta poju sanoo olevansa vaan sillai herkkä ja niiin in love meihin kaikkiin. Äippään eniten. Mummi käy sitten varaäippänä...jotenkin.

Jos hyvin käy, paree olisi käydä, on meillä yhteisiä vuosia vielä kymmenen jäljellä. Kyllä silti takaraivon uumenissa kolkuttaa se kauhea pelko erosta. Mutta olen sen suhteen kuin Scarlett O´Hara tuulen viemästä, en ajattele sitä tänään, ehkä huomenna. Ja se huominenkin on kaukana. Sillä näissä päivissä on se auringon kiilto ja kuun hohto. Se rakkaus ja kiintymys, jonka vain koiraihminen ymmärtää. Kaikille muille se on hebreaa.

Oma pieni prinsessani, kuinka sinua rakastankaan. Sinua ja pehmeitä suukkojasi, joita jaat laskematta. Kiitollista katsettasi ruokakupin ääressä on vaikeaa olla huomaamatta. Ja kun luvan saatuasi köllähdät kainalooni ja tuhiset itsesi uneen, olen saanut kaiken mitä toivon.

Sinä olet täydellinen omana itsenäsi. Olet suloinen ja viisas. Olet minun. Ja aivan eittämättä minä olen sinun. Me kuulumme yhteen.  Näin se oli määrätty kohtalon kirjassa. Ja kaikkinensa se on täydellistä yhteiseloa sinun kanssasi. Jokaisesta hetkestä olen kiitollinen kullanmuru. Lainatakseni kevennykseksi kasvattajan sanoja " Katunut en ole....kuin vain hetkittäin. ja sen jälkeen tullut taas järkiini".

En ole katunut, muuta kuin suurina itsekkyyden hetkinäni. Sitten olen taas tullut järkiini ja ollut ihan sanomattoman kiitollinen siitä, että suostuit tulemaan omakseni.

Hyvää syntymäpäivää rakas pörrökanini. Hyvää syntymäpäivää Tiukuriina, mummin mantelisilmä.