Tää syksy ! Mitä siitä ny taas sanois. Suht koht mukavasti menneen kesän jälkeen on sitten palattu taas ilmeisesti normiarkeen. Tytär muutti takaisin tänne ja se on syksymme valoisa pilkku. oikein isokin semmoinen. Muuttoa edelsi hillitön pakkaaminen, koirien tulo jo elokuun alussa tänne ja tytär perässä heti kun ehti. Oli asunnon myyntiä ja vuokrakämpän etsintää, epätoivoa ettei asiat järjesty. Ja sitten yhtäkkiä ne rullasivatkin vauhdilla eteenpäin . Asunto meni, vuokrakämppä saatiin mitä parhaimmalta paikalta. Muuttokin saatiin menemään, vaikka tämmöisenä krämppänä luulin kaatuvani kuorman alle. Nokkakärryt !! Siinä salainen aseeni. Ei ole parempaa apua muuttoon kuin nokkakärryt. Ihme ja kumma, että kahden muuttomiehen voimin ja kaksi tämmöistä rämppää saivat tavarat puolessatoista tunnissa siirrettyä. ja tytär tuli muuttokuorman perässä niin nopeasti kuin vr toi.

Ensin Tiuku sai korvatulehduksen. Ja sitten Onni karkasi. Isäntä haki lehden eikä huomannut portin olevan auki eikä myöskään ulos livahtanutta Onnia. Vasta ovikellon soidessa ja entisen naapurin hahmossa ollut arjen enkeli Onni vierellään sai meidät tajuamaan mitä oli tapahtunut. Meni kuulkaa jalat veteläksi ja se luottamus omaan itseen valahti jonnekin nilkkojen seudulle. Sydän hakkasi ylikierroksilla vielä seuraavana päivänä. Kaikki kauhukuvat kiisivät silmissä ihan koko ajan. Ja iän ikuinen jossittelu kiusasi yötä myöten. Jos ei olis Mari saanut Onnia kiinni...jos olis joku pölhö vaikka tehnyt pahaa Onskulle....jos jos jos....loputtomiin.

Onni ja Tiuku palasivat emäntänsä luo, kun huusholli oli siinä mallissa, että asuakin voi. Ja eikös Onni yrittänyt emännälleen sitten samaa temppua. Karkasi rappukäytävään eikä ensin aikonut tulla sisälle ollenkaan. Mutta emännän auktoriteetti on sitä luokkaa, että poju päätti luopua pahan teosta ja tulla sisään nätisti.

No, essillä on nyt tyhjennetty anaalit kaksi kertaa ja nyt iski joku massupöpö. Korviakin ehdimme käydä tarkistuttamassa, kun punoittivat. En tiedä mistä moinen pöpö likkaan rantautui, mutta aika ruikulilla on cakikureista huolimatta. Soitin taas luottolääkärillemme ja kävin hakemassa Tylosin-kuurin vaivoihin. Ehkä se tästä taasen.

Olisko Messinen sitten pikkuisen masentunutkin, kun kaverit lähti. Olivat meillä sen verran pitkään, että ehtivät taas tulla ikäänkuin vakiokalustoksi. Ja nyt hän on sitten taas yksin. Nyt kun olen lomapäivällä kotona, minua seuraa valkoruskea varjo kaiken aikaa. Varjo, joka aika hätääntynyt hetken, kun lähdin lääkkeitä hakemaan. Ei olisi saanut mennä vissiin yksin. Olisihan hänet voinut ottaa mukaan,mutta ajattelin selviäväni nopeammin. En tarpeeksi nopeasti Essin mielestä.

Niinpä sitä sitten ollaan taas vähän tuuliajolla. Kutinat on melko hyvin hallinnassa. Saisi olla nää muutkin vaivat. Taitaa vain olla niin, että näitä sattumuksia tulee aina vakallinen kerrallaan. Vaikkei tarttis. Ja tulee kuin Jäätteenmäen paperit, pyytämättä ja odottamatta. Viipyvätkin turhan pitkään. Vaan vanha sanonta; ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki, pitänee paikkansa. Ei pitäisi valittaa, kun kaikkeen sentään on löytynyt hoito ja lääkkeet. Tyytären jämähtäneisiin hartioihin, isännän flunssaan, omaan kipeytyneeseen lonkkaan, Tiukun korviin ja Essin massuun. Hihii...sainpas listattua. Ja nyt saavat vaivat luvan mennä talvehtimaan jonnekin maan rakoon. Ensi keväänä olen valanut sen raon päälle betonikannen jotta siellä pysyvätkin.

Tässä Onni on vasta pieni poika......ja niin viaton. Ilme on säilynyt mutta kujeet ovat kasvaneet kuten pojukin.